maanantai 11. tammikuuta 2010

Kitara soikoon

Keväisin kuuluu aloittaa kaikkea uutta. Jotenkin se on vain pakollinen osa kiertoa. Aivan kuin kuukautiset, jotka aina tulevat juuri kun on unohtanut ne. Ehkä kevään odotus on kuitenkin hauskempaa kuin kuukautisten.
No, tänä keväänä/talvena kunnonkohotuksen ja pelastusrenkaan poiston lisäksi uusi tavoite sillä lainasin eräältä perheenjäseneltäni uusimman leluni. Sillä on 6 kieltä, joista 3 ruosteessa. Se ei ole ukulele vaikka ukulele olisikin katu-uskottavampi. Valitettavasti, kun inspiraatio iskee, on otettava se, mitä saatavilla on, eli akustinen kitara.



Kyseessä on tällainen Admiran Sevilla-mallinen kitara. En tiedä aiheesta mitään mutta ainakin google antaa suht monta osumaa Admiralle, joten kai se ihan oikea kitara-merkki on. Vasta-aloittelijana voin vain sanoa, että aivan sama, sillä sormenpäät huutavat punaisina ja kielet tuntuvat yhä.

Ruokailu tänään mennyt miten sattuu

Aamiainen:
kahvi
omena
appelsiinimehu

Lounas:
Hesburherin kerrosateria

Välipala:
2 kuppia kahvia
2 ruisleipää
3 suklaakonvehtikeksiä

Kaloreita ei edes tee mieli laskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti